Eduskuntavaalit 2023
Eduskuntavaaleissa on laajasti kyse suomalaisten hyvinvoinnista. Niin yksilö kuin yhteiskuntakin voi saavuttaa merkittäviä hyötyjä liikunnan avulla. Liikunta parantaa tutkimusten mukaan ihmisten elämänlaatua, auttaa jaksamaan työssä ja koulussa, ehkäisee syrjäytymistä, edistää oppimista, antaa elämyksiä, parantaa toimintakykyä, helpottaa masennusoireita ja vähentää riskiä sairastua moniin tauteihin. Mitä pidempään ihminen pysyy terveenä ja työkykyisenä ja mitä vähemmän hän käyttää sairaanhoitopalveluita, sitä enemmän kansantalous kiittää. Liikkumattomuuden hinnaksi on Suomessa tutkimuksellisesti laskettu vuodessa yli kolme miljardia euroa! Pelkästään Kymenlaaksossa vuotuinen liikkumattomuuden kustannus on vuosittain varovaisestikin arvioiden 94 miljoonaa euroa! *(UKK instituutti tutkimus).
Liikkumattomuus on maailman neljänneksi yleisin kuolinsyy.
Liikunnan rahoituksen perusta uudistuu, kun kytkös rahapelaamisen tuottoihin puretaan 2024 alkaen ja liikuntaa rahoitetaan jatkossa yleisistä budjettivaroista – siis lähinnä verovaroin. Liikunnan valtionrahoitus on ollut noin 160 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteiskunnallinen peruste liikunnan rahoitukselle on uudessakin rahoitusmallissa vahva. Nykyisin liikunnan yhteiskunnallinen merkitys ymmärretään jopa aiempaa paremmin. Merkitys kytkeytyy vapaa-ajan ja elämysten lisäksi erittäin vahvasti ainakin terveyteen, toimintakykyyn ja hyvinvointiin, mukaan lukien mielenterveysongelmien ja yksinäisyyden ehkäisy; julkisen talouden kestävyyteen; kestävään kehitykseen; tuottavuuteen; maanpuolustuskykyyn ja oppimiseen. Liikunnan rahoitusta onkin perusteltua vahvistaa ja monipuolistaa
Valtion liikuntatoimen määrärahoista rahoitetaan suomalaisen liikunta- ja urheilukulttuurin näkökulmasta keskeisiä toimintoja, kuten kuntien liikuntapalveluita ja liikuntapaikkarakentamista, kansalais-/ järjestötoimintaa, huippu-urheilua, liikunnan koulutusta ja tutkimusta, suurtapahtumia sekä eri väestöryhmien fyysistä aktiivisuutta edistävää Liikkuvat-kokonaisuutta ja monia erilaisia hankkeita. Suurin osa tästä rahoituksesta on kanavoitu Veikkauksen kautta.
Näiltä sivuilta saat edustajaehdokas laajasti tietoa ja aineistoja omaan kampanjaasi ja toivottavasti myöhemmin edustajana hyödynnettäväksi. Luonnollisesti myös äänestäjille vaaliteltoilla kysyä ehdokkaiden mielipiteitä näistä asioista / lupauksia edistää näitä asioita.
Sivuilta löytyy mm:
- Kirjoituspohjia vapaasti käytettäväksi
- #Liikuntaehdokas some manifestiin sitoutumisen ohjeet
- Konkreettisia eteenpäin vietäviä ehdotuksia
- Eri puolueiden kirjauksia liikunnasta omista vaaliohjelmistaan (Tulossa)
- Kymenlaakson Järjestöjen julkilausuma rahoituksesta
- Tietoja mitkä ovat liikumisen suositukset
- Liikkumattomuuden kustannusten laskuri
Suurin osa aineistoista on Suomen Olympiakomitean ja muiden liikuntajärjestöjen kanssa yhteistyössä rakennettuja.
Jokaisen äänestäjän tulee myös muistaa, että vastuuta omasta hyvinvoinnista ei kannata – eikä voi – ulkoistaa. Muut vain kannustavat ja mahdollistavat liikuntasi helpommin. Sinä valitset! Valitse liikunta ja ulkoilu jo tänään ja mene lihasvoimalla myös äänestyspaikalle 2.4.